Keho kertoo

Feng shuilla on merkitystä - enkä nyt tarkoita lipaston paikkaa

Suru, jota ei surtu. Viha, jota ei tunnustettu. Ilo, joka oli liian vaarallista näyttää. Rosen-terapeuttina näen miten keho kommunikoi jatkuvasti ympäristönsä kanssa. Vuodenajat, siirtymät ja syklit vaikuttavat sisäiseen maisemaamme aivan yhtä paljon kuin arkkitehtuuri tai sisustaminen.

Kehon kommunikaatio on pitkälti tiedostamatonta ja tapahtuu kehon kielen kautta. Krooninen lihasjännitys tai lihasvelttous on jäänne tarinasta, jolle ei koskaan annettu tilaa.

Tavallisetkin elämän käänteet aiheuttavat äkillisiä muutoksia kehon ja mielen sisäisessä feng shuissa. Lapsen muutto kotoa, eläkkeelle jääminen tai vanhemman kuolema muuttaa paitsi fyysistä todellisuutta myös psyykkistä ja emotionaalista maaperää. Keho on suuntautunut vuosia, joskus vuosikymmeniä tähän maaperään.

Edellisessä elämänvaiheessa sopeutuneet lihasten pidätysmallit voivat muuttua tarpeettomiksi tällaisten siirtymien jälkeen.
Keho ei heti ymmärrä tätä muutosta. Se jatkaa pidättelyä vanhalla tavalla, vaikka ulkoiset olosuhteet ovat muuttuneet. Tämä voi aiheuttaa sisäistä painetta, surua, hämmennystä tai fyysisiä oireita. Vanhasta tilasta luopuminen tarkoittaa tiedostamattoman pidäkkeen esille tulemista. Siihen koodatut muistot ja turvallisuusvihjeet ovatkin tarpeettomia.

Keho voi aloittaa vapautumisprosessinsa vasta kun ympäristö muuttuu. Emme aina toivota tätä vapautumisprosessia tervetulleeksi, vaan yritämme vakauttaa tilanteen nopeasti. Täyttää tilan, pysyä kiireisenä, välttää kehon totuutta.

Rosenissa luotamme siihen, että kun jokin lähtee, olipa se sitten ihminen, työpaikka tai tuttu ympäristö, se luo tilaa. Tämä tila kutsuu kehon neuvottelemaan uudelleen vanhoja sopimuksia.

Rosen-terapia voi olla ensimmäinen turvallinen ympäristö, jossa olla tällaisten muutosten aikana. Rosen-terapeutin läsnäolosta tulee vakauttava voima – eräänlainen ihmisen feng shui, joka kertoo lempeästi kehollesi: ”Sinun ei tarvitse pitää tätä sisälläsi.” Saatan kohdata hoitopöydälläni ihmisen joka vasta eläkkeelle jäätyään itkee ensimmäistä kertaa 30 vuotta sitten tapahtuneen keskenmenon vuoksi. Joku voi vasta toiselle puolelle Suomea muutettuaan tuntea vihdoin vihaa, jota ei koskaan saanut tuntea lapsena. Äiti, joka lasten lennettyä pesästä ei tiedä mitä itse haluaa, vaan on koko elämänsä keskittynyt muiden tarpeiden täyttämiseen. Se mikä näissä hetkissä nousee esiin on kehon tapa tulla kotiin.

Kissa tippuu jaloilleen

Kun kissa huomaa tipahtavansa, se käyttää silmiään ja sisäkorvan tasapainoelimiä suoristaakseen pään asennon vaakatasoon. Ehdimme tuskin huomata mitään, kun kissa on jo pyöräyttänyt jalkansa kehon alapuolelle ja saavuttaa maanpinnan jalat edellä.

Vaikka kuljemmekin pystyasennossa, pää, niska, ja yläselkä toimivat ihmisellä samalla tavalla. Se, miten käytämme silmiämme ja ennen kaikkea se, miten käytämme niskaamme vaikuttaa ratkaisevasti selän lihasten kommunikointiin. Jännitys niskassa ja kallonpohjassa estää meitä käyttämästä silmiämme. Ja kun emme näe ympärillemme, suljemme näköpiiristä niin pienet kuin suuretkin asiat, monet mahdollisuudet. Monet hyvätkin asiat menevät meiltä ohi, sillä jännitys ei tunne valintaa. Sehän osaa vain jännittää.

Olemme ehkä eläneet aikoja jolloin emme pystyneet katsomaan ympärillemme? Ehkä meidän on ollut vain pakko vain mennä eteenpäin, pitää katse tiessä? Onko esimerkiksi työ vaatinut niin paljon, ettei ole ollut aikaa sivulle vilkuilla? Tai kun ei tahdo nähdä jotain, mikä on ristiriidassa omien tunteiden, arvojen, aatteiden, moraalin kanssa ja sulkee siksi asiat pois näkökentästään? Tai toisinpäin, ei näekään ympärillään mitään muuta kuin virheitä ja korjattavaa? Punakynä käy, vastaus on aina ei?

Ovatko oman elämän suitset tiukalla? Onko lapaluiden väliset syvät selkärangan lihakset valjastettu sitomaan koko yläselkä ja niska, ettei pää vaan keikkuisi ja silmät kirkkaina hämmästelisi maailman menoa? Mennään kuin juna kiskoilla, kohteliaasti ja korrektisti. Voisiko jo hellittää?

Miten sinä seisot?

Keholla on vain yksi pieni toive: pitää keho pystyasennossa ja pään asento vakaana. Kun olemme enemmän tai vähemmän kallellaan, kuka minnekin päin, mitään muuta keho ei pyri toteuttamaan. Miten tämä toive, pystyasento, on sitten toteutunut itse kullakin?

Tartutko maahan varpaillasi vai nojaatko polviin? Onko sisäreidet valjastettu pystyssä pysymiseen? Seisotko maailmassa pakaralihaksilla vai vatsalihaksilla? Onko strategiaksi valittu selkälihakset: nojaatko taaksepäin vai vedätkö selkää notkolle? Pidätkö itsesi pystyssä hartioilla, ylävartalo vahvana?  Miten on pään laita? Minne leuka ja nenä näyttävät?

Kehon valtakunta

Lantio on kehon valtakunnan perusta. Lonkankoukistaja on lantion kuningatar, ja tässä keho-nimisessä valtakunnassa muut ovat työläisiä. Työläiset ja muut virkamiehet hoitavat pienempiä asioita ja hallitsijalla on hallitsijan huolet: Miten ollaan maailmassa ja vuorovaikutuksessa ulkoiseen ympäristöön? Onko valtakuntansa hallitsija vai alamainen? Raha-asiat, sisäinen tasapaino, elinvoima, syvät tunteet, oman persoonallisuuden toteuttaminen, vietit, vaistot, sukupuolisuuden rakentuminen, seksuaalisuus, synnyttäminen jne. Nämä kaikki ovat lantionhallitsijan huolenaiheita, oman elämämme hallitusasioita. Yksi suurimmista huolenaiheista on myös se, että kantaako elämä meitä? Kuten muissakin valtakunnissa, jos hallitsija ei voi hyvin, siitä kärsivät alamaiset. Kun lantion asento muuttuu fysiologisesti, eikä pystyasennon ylläpitämiseen tarvitse enää valjastaa koko kehoa, alkavat muutkin lihakset automaattisesti rentoutua. Eli kun valtakunnan hallitsijan huolet alkavat vapautua, niin työläisilläkin on helpompaa.